Kotikoulua reissussa

Happytrails.fi Olkinuora-Valkonen

Reissuun lähdettäessä Aava, 7, jää kotikouluun ja minä pääsen testaamaan taas taitojani kotiopettajana. Saimme hyvää harjoitusta koitokseen jo kevättalvella, kun suoritimme mökille muuttamisen myötä eskarin loppuun kotiopetuksessa.

Vaikka esikoulu on pakollinen, kotiopetuksessa toteutusta ei seurata. Kävin eskariopettajan kanssa etukäteen läpi loppukevään oppimistavoitteita, kouluvalmiuksia ja vaadittavia taitoja. Tilasin Seikkailujen Eskari -kirjasarjaan opettajan oppaan ja kävimme tehtäviä läpi keittiön pöydän ääressä. Vauvan syntymän myötä myös “minä toimijana” oli vahva teema - miten voileipä tehdään alusta loppuun, miten pöytä katetaan ja miksi jään päällä voi kävellä. Miten kauan kaakaota kannattaa pitää mikrossa ja mitä kellonajat tarkoittavat.

Nyt syksyllä siirsimme itsemme mökille kirjoille, joten Aava pääsi paikalliseen kouluun pariksi kuukaudeksi ennen reissua. Vaikka koulun aloitus on vienyt voimia meiltä kaikilta ja 2,5h edestakainen taksimatka vaatii veronsa, olen iloinen koulun aloituksesta. Idea kouluun menemisestä tuli Aavalta itseltään ja minä ehdin tehdä reissuvalmisteluja samalla, kun hän saa ikäistään leikkiseuraa. Samalla saamme esimakua tulevasta ja Aava näkee, minkälaista koulussa on.

Kotiopetus

Eniten olen yllättynyt prosessin aikana siitä, kuinka iloisesti opettajat ja koulun henkilökunta suhtautuvat reissuumme. Siinä missä lääkäreiden mielestä koti-Suomesta ei ole turvallista poistua, opettajat ja opetustoimi iloitsevat jatkuvasti Aavan oppimismahdollisuuksista maailmalla. Ja onneksi uusi opetussuunnitelma kannustaa toiminnallisiin oppimisympäristöihin.

Kotiopetuksen käytännöt vaihtelevat suuresti kunnittain, mutta käytännössä olemme itse vastuussa lapsen opetuksesta. Kouluun palattaessa Aava tekee tasokokeen, jolla todetaan hänen osaavan vaadittavat asiat siirtyäkseen takaisin luokkaopetukseen, mutta emme (ainakaan ekaluokalla) tee vuoden aikana mitään näyttökokeita tai ole pakotettuja pitämään portfoliota. Tosin minä haluan koostaa jonkinlaista oppimispäiväkirjaa jo ihan omasta mielenkiinnosta!

Tutustuimme myös Feeniks-nettikouluun, mutta koska meillä ei ole reissussa printtausmahdollisuuksia ja haluan ekaluokkalaisen harjoittelevan vielä käden hienomotoriikkaa perinteisellä kynä-paperi-yhdistelmällä, päädyimme ottamaan koulukirjat mukaan. Mummu tulee jouluna moikkaamaan meitä Balille, ja tuo samalla mukanaan kevään oppikirjat. Saamme kirjoista myös mukavaa puuhaa lennoille tai rannalle.

Ensimmäisen luokan opetettavia aineita ovat äidinkieli (aapinen+ tehtäväkirja), matikka (paksu tehtäväkirja), ympäristöoppi (ohut tehtäväkirja) sekä uskonto, liikunta ja musiikki, joista ei ole erikseen oppikirjoja. Selailin uskonnontuntien opettajan opasta saadakseni käsityksen oppimistavoitteista. Liikuntaa tulee luonnollisestikin reissussa ja musiikissa jatkamme syksyllä aloitettuja pianotunteja ja nuottien harjoittelua iPhonen Garage Bandillä.

Sovimme opettajan kanssa, että pidämme luokan kanssa yhteyttä vuoden aikana. Me voimme kertoa eri maista ja kulttuureista ja he taas luokan kuulumisia. Aava halusi olla koulussa viimeiselle viikolle asti, joka takaa taas meille pakkausrauhan.

Eikö meitä pelota? No välillä joo. Kotikoulu on piece of cake, mutta välillä jatkuva muuttaminen tuntuu hurjalta. Kaverisuhteet ovat lyhyitä ja vanhoja kavereita ollaan nähty luvattoman vähän. Haluan silti uskoa, että reissu on niin hieno kokemus myös ekaluokkalaiselle, että sen takia kannattaa tehdä uhrauksia.

Happy trails ja keep learning,

Satu

Happytrails.fi Olkinuora-Valkonen SanomaPro kotikoulu
Happytrails.fi Olkinuora-Valkonen
Happytrails.fi Olkinuora-Valkonen